keskiviikko 21. toukokuuta 2014

KANAVALAULUT AURINKOLAHDESSA ke 4.6.2014 klo 18


KANAVALAULUT  


Perinteiset aurinkolahtelaisten kesän avajaiset ”Kanavalaulut” järjestetään Uutelan kanavan eteläpäässä ke 4.6.2014 klo 18.00 alkaen.

Yhteislaulua säestää hanuristi Pauli Aaltonen. Laulujen sanoja jaetaan paikan päällä.
Yhteislaulun lomassa, n. Klo 18.30, mieskuoro Vuo-Veikot johtajanaan Tapio Tanskanen
viihdyttää esittämällä mm. ”Vuosaari, Merihelmi” laulun ja muita merellisiä tuulahduksia.

Tervetuloa mukaan laulamaan ja nauttimaan kesäisestä yhdessäolosta!

Helsingin Aurinkolahti-Seura ry

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

TOUKOKUUN 2014 TAPAHTUMIA


Siivoustalkoot On siistii asuu Vuosaaressa ma 12.5. klo 15 alkaen

Tänä vuonna seura ei järjestä omia siivoustalkoita, vaan siivoaa Aurinkolahden aluetta yhteistyössä FC Viikinkien kanssa. Tapahtuman pääpaikka on Columbuksen ja Vuotalon välisellä Mosaiikkitorilla, mutta aurinkolahtelaisten kokoontumispaikka on Solvikinkadun ja Urheilukalastajakujan yhtymiskohdan kiinteiden pyöratelineiden alue, johon tuodaan siirtolava ja jossa jaetaan siivousvälineitä. Vastuuhenkilönä kokoontumispaikalla on seuran sihteeri Aimo Mikkonen, joka jakaa kartat ja osoittaa tehtäväalueet paikalle tuleville. Myös Mosaiikkitorilta ohjataan halukkaita Aurinkolahtea siivoamaan.

Kaikille talkoiden siivousahertajille jaetaan sämpylät ja juomat ja lippu käytettäväksi samana iltana klo 18.30 alkavaan FC Viikinkien ja KTP:n väliseen otteluun, joka pelataan Heteniityn kentällä.

Aurinkokirppis la 17.5. klo 10 alkaen

Viime vuoden tapaan seura osallistuu yhteistyössä Lions Club Helsinki Soihtujen kanssa  Aurinkorannalla järjestettävään suosittuun kirpputoritapahtumaan. Tervetuloa tekemään löytöjä, tapaamaan ihmisiä ja nauttimaan virvokkeista.

Kanavalaulut kesäkuun 1. viikolla

Tapahtumasta tehdään erillinen ilmoitus seuran kotisivulle.